Iikka Korhonen

Tutkimuspäällikkö
Suomen Pankki

Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen tutkimuspäällikkö, KTT.

Vastaukset

Ympäristöpoliittisista toimista (esim. hiilivero) aiheutuvat hinnannousut tulisi kompensoida niistä eniten kärsiville kuluttajille tai alueille kohdennetuilla tuilla.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltäTulonsiirtoja voidaan lisätä jos niin halutaan, mutta hiilivetyjen suhteellisen hinnan on noustava selvästi.Epävarma7

Maailmanmarkkinahintojen muutoksista aiheutuvaa polttoaineiden hinnannousua tulisi pyrkiä hillitsemään julkisen vallan toimin, esimerkiksi laskemalla polttoaineverotusta.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti eri mieltäNimenomaan hintojen signaalisvaikutusta ei pidä muuttaa. Tulonsiirtoja voidaan tehdä, jos halutaan.Eri mieltä7

Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon aloilla on jo kevään 2022 palkkaratkaisussa otettava huomioon sote-uudistukseen liittyvästä palkkojen yhteensovittamisesta (palkkaharmonisaatio) vuodesta 2023 alkaen aiheutuvat palkankorotukset.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä6Samaa mieltä6

Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon palkkaharmonisaatio heikentää työvoiman saatavuutta seuduilla, joissa ilmenee rekrytointihaasteita.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
EpävarmaSamaa mieltä6

Suomen liittymisellä Natoon olisi enemmän myönteisiä kuin kielteisiä vaikutuksia Suomen kansantalouteen.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä7Maariski vähenee.Samaa mieltä7

Mikäli Venäjän kykyä rahoittaa sotatoimia öljyn ja kaasun viennistä saamillaan tuloilla halutaan rajoittaa, tullimaksut ovat siihen parempi keino kuin määrärajoitukset tai tuontikiellot.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä7Samaa mieltä6

Valtion koronakriisin aikaiset yritystuet ovat kohdentuneet onnistuneesti.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä7Mokiakin on tullut, mutta enemmän onnistumisia. Kiire oli kova.Epävarma6

Valtion vuoden 2022 budjetin finanssipoliittinen linja on suhdannetilanne huomioon ottaen sopiva.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä5Pandemian suhteen epävarmuus suurta, siksi en olisi hirveän varma _mistään_ vastauksesta vuoden 2022 fipo-virityksen suhteen.Epävarma6

Sote-uudistus tarvitsee lisää kilpailullisia elementtejä julkisten toimijoiden kesken.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltäEpävarma6

On perusteltua pyrkiä vähentämään yksityisten palvelutuottajien roolia julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä7Eri mieltä7

Tammikuussa valittavilla aluevaltuustoilla on hyvät kannustimet ja vaikutusmahdollisuudet tehostaa ja parantaa hyvinvointialueiden toimintaa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä3Eri mieltä6

Ansiosidonnaista työttömyysturvaa on tavalla tai toisella heikennettävä, jotta hallitus voi saavuttaa 80.000 lisätyöllisen tavoitteensa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä5Mielestäni tuen porrastaminen ajassa on kannatettava ajatus.Epävarma6

Kansantalouden tilinpidossa pitäisi soveltaa kattavan varallisuuden (inclusive wealth) käsitettä luonnon tilan huomioimiseksi taloudellisen kehityksen mittaamisessa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä6Tilastoaineiston laajentaminen erilaisiin pääomalajeihin varmasti kannatettavaa.Samaa mieltä6

Luontokatoa on tehokkaampaa hillitä alueen lajiston arvosta riippuvilla maankäyttömaksuilla kuin valtion asettamilla määrärajoituksilla (esim. Natura-alueet).

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettä¯\_(ツ)_/¯Epävarma6

Suurilta investointihankkeilta tulisi edellyttää yhteiskunnallista kustannus-hyötyanalyysia, jonka taloudellisissa vaikutusarvioinneissa arvotetaan myös luontovaikutukset (esim. biodiversiteetti).

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltäHyvä miettiä vaikutuksia erilaisiin pääomamuotoihin.Samaa mieltä7

Kuntani hankinnoissa tulisi ottaa huomioon ilmastokriteerit.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Epävarma4Samaa mieltä7

Julkisia palveluita tulisi ulkoistaa entistä enemmän yksityisten yritysten tuotettavaksi.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Epävarma7Ulkoistamisella voidaan saada kustannus- ja tehokkuushyötyjä, jos se tehdään hyvin. Aina sitä ei osata tehdä hyvin.Epävarma7

Eniten ansaitsevat ihmiset voisivat maksaa enemmän kuntaveroa kuin nykyään.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä7Ansioverotuksen progressio on jo nyt tarpeeksi jyrkkä. Pääomatuloista kannetut verot eivät kunnille tule, eli...Eri mieltä7

Kiinteistöverot (rakennus ja maapohja) nostavat asuntojen hintoja.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltäEri mieltä7

Kiinteistöverot (rakennus ja maapohja) nostavat vuokria.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltäEpävarma7

Maapohjaan kohdistuvalla kiinteistöverotuksella tulisi kerätä nykyistä enemmän verotuloja.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti samaa mieltä8Samaa mieltä7

Julkista taloutta tulee tasapainottaa verotusta kiristämällä.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltäKaikki keinot tulevat olemaan käytössä.Samaa mieltä7

Julkista taloutta tulee tasapainottaa menoja leikkaamalla.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltäKaikki keinot tulevat olemaan käytössä.Samaa mieltä7

Julkisen talouden tasapainotustoimet tulee aloittaa tämän eduskuntavaalikauden aikana.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
EpävarmaTulkintakysymys... Ainakin koronaan liittyvä laajamittainen elvytys vähenee.Samaa mieltä7

Mikäli julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjinä toimivat jatkossa itsehallinnolliset hyvinvointialueet, tulee niiden toiminta rahoittaa pääosin valtion budjetista, eikä alueille ole syytä antaa verotusoikeutta.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä6Mitkä ovat insentiivit kustannusten kasvun hillitsemiseksi ja parhaiden käytäntöjen omaksumiseksi?Epävarma6

Marinin hallituksen esitys Sote-uudistukseksi sisältää riittävät kannustimet hyvinvointialueille tehokkaaseen ja laadukkaaseen palvelutuotantoon.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettäEn tiedä.Eri mieltä6

Autoveron poisto olisi tehokas keino uudistaa Suomen autokantaa vähäpäästöisemmäksi.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä4Jos autovero poistetaan, myös paljon saastuttavat autot halpenevat. Eli yksistään tämä toimenpide ei ratkaise mitään.Eri mieltä6

Fossiilisten polttoaineiden verotusta on kiristettävä liikenteen päästöjen vähentämiseksi.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä6Hintamekanismi toimii.Samaa mieltä7

Polttoaineveron sijaan auton käyttöä tulisi verottaa paikantamiseen perustuvalla kilometriverolla, jonka suuruus vaihtelisi sen mukaan, missä autoilu tapahtuu.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltäKäytäntöön soveltaminen voi olla hyvin hankalaa. Ruuhkamaksu helpompi, jos Suomessa sellainen ehkä 1-3 kaupunkiseudulle tarvitaan.Eri mieltä7

Romutuspalkkio on tehokas keino uudistaa Suomen liikennettä vähäpäästöisemmäksi.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä4Epävarma7

Talouspolitiikan tärkein tehtävä tällä hetkellä on ehkäistä työttömyyden kasvua, konkursseja ja tuotantorakenteen tuhoutumista välittämättä julkisen talouden alijäämän kasvusta.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä8Juuri näin. Finanssipolitiikan viritys muuttukoon pandemian väistyessä.Samaa mieltä7

Koronakriisi on jatkunut jo niin pitkään, että sillä on väistämättä pidempiaikaisia tuotantopotentiaalia alentavia vaikutuksia.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltäEn usko kriisin kestäneen vielä niin pitkään. Rokotusten alkaminen antaa aiheen olettaa, että merkittävin osa tuotantokapasiteetista säilyy.Epävarma7

Nykyisen hallituksen esittämä sote-rahoitusmalli, jossa hyvinvointialueiden saama rahoitus määräytyy pääosin palvelutarvekertoimen mukaan, on tarkoituksenmukainen.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettäKeine AhnungEpävarma7

Suomeen on syytä säätää minimipalkkalaki, mikäli useampi ala irtautuu metsäteollisuuden tapaan liittokohtaisesta työehtosopimusmenettelystä.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltäVajavainen ymmärrykseni työmarkkinoita koskevasta tutkimuksesta antaa aiheen olettaa, että minimipalkan määrittäminen voi olla positiivinen asia.Epävarma6

On todennäköistä, että koronakriisin seurauksena taloudessa syntyy digiloikka, joka johtaa merkittävään tuottavuusharppaukseen kriisin jälkeen.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä4Toivon näin.Epävarma6

Päivittäisen säännöllisen työajan lyhentäminen lainsäädännöllä ja yleissitovilla työehtosopimuksilla on hyvä tapa ohjata työaikojen kehitystä Suomessa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti eri mieltä7Eri mieltä7

Hallituksen lisätalousarvion yhteydessä esittämä 5,5 mrd euron toimenpidekokonaisuus on ajoitettu talouden elpymisen kannalta oikein.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä6Tänä vuonna sitä rahaa (ja takauksia jne.) pitää käyttää.Samaa mieltä6

Hallituksen lisätalousarvion yhteydessä esittämä 5,5 mrd euron toimenpidekokonaisuus on mitoitukseltaan oikea suhdannetilanne huomioon ottaen.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä7Samaa mieltä6

Hallituksen lisätalousarvion yhteydessä esittämä 5,5 mrd euron toimenpidekokonaisuus kohdistuu talouden elpymisen kannalta tarkoituksenmukaisesti.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
EpävarmaOsittain käsittääkseni kohdistuu. Osaksi ehkä ei. Tyypillinen kaksikätinen.Epävarma7

Tämänhetkisen tiedon valossa on todennäköistä, että Suomessa on tarpeen siirtyä pitkäksi aikaa huomattavasti interventionalistisempaan talouspolitiikkaan, jossa kilpailun ja markkinamekanismien roolia vähennetään ja julkisen vallan sääntelytoimia lisätään merkittävästi.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä7Suomen kaltainen huoltovarmuusajattelu, jossa julkinen ja yksityinen sektori toimivat yhteistyössä, on osoittanut kriisissä voimansa. Tulevaisuudessa kiinnitetään varmasti enemmän huomiota lääkkeiden ja etenkin lääkeaineiden valmistukseen Euroopassa (Kiinan ja Intian sijaan).Näytä lisääNäytä vähemmänEri mieltä7

Tämänhetkisen tiedon valossa on todennäköistä, että koronakriisin aiheuttama taantuma seuraa V-käyrää, jossa talouden pudotusta seuraa nopea palautuminen.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä7Ikävä kyllä konkursseja jne. tulee sen verran, että hyvin nopea palautuminen normaaliin ei ole todennäköistä.Epävarma6

Vaikka koronavirusepidemia on vienyt maamme poikkeustilaan, tulisi hallituksen siitä huolimatta pitää kiinni itselleen aiemmin asettamista työllisyyttä ja julkisen talouden tasapainottamista koskevista tavoitteista.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä7Samaa mieltä. Kun tästä kriisistä on selvitty.Eri mieltä7

Suorat, väliaikaiset ja mittavat yrityksille kohdistetut kansalliset tukitoimet ovat nyt perusteltuja, koska valtioiden koronavirusepidemian vuoksi aloittamat poikkeustoimet uhkaavat kaataa elinkelpoisia yrityksiä ja johtaa pidempikestoiseen talouskriisiin.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti samaa mieltä10Tämä on kirjaimellisesti sellainen shokki, jota vastaan ei yksikään yksityinen toimija voi vakuuttaa itseään, eikä yksikään yksityinen toimija voi sellaista vakuutusta uskottavasti tarjota. Tällaisia tilanteita varten meillä on valtio.Näytä lisääNäytä vähemmänVahvasti samaa mieltä8

EU-maiden on lisättävä keskinäistä finanssipoliittista koordinaatiotaan, koska nykyoloissa rahapolitiikka on menettänyt tehoaan.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä7Samaa mieltä6

Valtioiden, jotka voivat ottaa velkaa omassa valuutassaan, ei tarvitse olla huolissaan julkisen talouden allijäämistä, koska ne voivat aina luoda rahaa velkojensa maksuun.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti eri mieltä8Myös julkisella sektorilla on budjettirahoite.Eri mieltä8

Työllisyysasteen kasvattamiseksi kannattaisi poistaa työttömyysturvan lisäpäiväjärjestelmä (eläkeputki).

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti samaa mieltä7Samaa mieltä7

Suomen valtionvelan kasvu suhteessa BKT:een on nykytilanteessa järkevää, koska korkotaso tulee pysymään hyvin alhaisena vielä pitkään.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä6Vaikka korkotaso on alhainen, Suomen kestävyysvaje vain kasvaa tulevina vuosina etenkin demografian takia. Tämän takia velkasuhteen kasvattaminen nyt lisää julkisen talouden riskejä.Eri mieltä6

Valtion vuoden 2020 budjetin finanssipoliittinen linja on suhdannetilanne huomioon ottaen sopiva.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
EpävarmaEri mieltä6

Taksimarkkinoiden vapauttaminen (mm. lupakiintiöiden ja palvelujen enimmäishintojen poisto) on ollut järkevää politiikkaa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä6Epävarma7

Ruuhkamaksut ovat tehokas tapa vähentää liikenteestä aiheutuvia haittoja.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä6Samaa mieltä7

Valtion rahapelituloja ei pitäisi korvamerkitä, vaan ne tulisi asettaa budjetissa muiden tulojen joukkoon.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti samaa mieltä8Tää nyt on ihan peruskamaa.Samaa mieltä8

Valtion rahapelimonopoli on tehokas keino hillitä pelaamisen haittoja.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä8Suomessa on valtion pelimonopoli. Suomessa on ilmeisesti eniten peliongelmaisia Euroopassa. QED.Epävarma7

Jatkuva talouskasvu ei ole mahdollista ilman, että myös aineellinen kulutus ja luonnonvarojen käyttö kasvavat.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä6Suomessa (ja monissa muissa maissa) BKT:n ja luonnonvarojen käytön välinen linkki on katkennut jo.Eri mieltä7

Energiaveron palautusjärjestelmän poistaminen fossiilisten energialähteiden osalta on tehokas keino hiilioksidipäästöjen vähentämiseen.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettäSamaa mieltä7

Työn tuottavuuden kasvu mahdollistaa työajan lyhentämisen nelipäiväiseksi seuraavan 25 vuoden aikana niin, ettei tästä aiheudu merkittäviä kansantaloudellisia vaikeuksia.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti eri mieltä7Julkisen talouden nykyinen menorakenne ja -taso ei mahdollista tätä. En usko, että työn tuottavuuden kasvu kiihtyy niin paljon tulevina vuosina, että tätä voitaisiin tehdä.Eri mieltä7

Työviikon lyhentyminen nelipäiväiseksi seuraavan 25 vuoden aikana olisi kansalaisten hyvinvoinnin kannalta järkevä tavoite.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä5Eri mieltä7

Jos työllisyys Suomessa alenee lähivuosina talouden suhdanteiden heikkenemisen vuoksi, julkisen talouden leikkaukset ovat perusteltuja.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä6Jos suhdannetilanne heikkenee nyt odotettua enemmän, on perusteltua antaa automaattisten vakauttajien toimia. Kunhan keskipitkällä aikavälillä on realistinen suunnitelma kestävyysvajeen piedentämiseksi.Eri mieltä7

Antti Rinteen hallituksen ohjelman finanssipoliittinen linja on suhdannetilanne huomioon ottaen sopiva.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Epävarma6Finanssipolitiikkaa olisi pitänyt kiristää lisää, koska a) kestävyysvaje b) suhdannetilanne.Epävarma7

Suomen valtion on järkevää myydä omaisuuttaan tutkimukseen, koulutukseen ja innovaatioihin tehtävien panostusten rahoittamiseksi.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä6Politiikan järkevyys riippuu tietenkin esim. myytävästä omaisuudesta. Pörssinoteerattujen osakkeiden jne. omistaminen ei ole ehkä julkisen sektorin ydintoimintaa (pl. eläkeyhtiöt jne.).Epävarma7

Jos Antti Rinteen hallitus ei onnistu kohottamaan työllisyyttä, julkisen talouden leikkaukset ovat perusteltuja.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä7Jos työllisyysaste ei nouse, kestävyysvaje on hoidettava jotenkin.Samaa mieltä7

Arvonlisäverotusta olisi järkevää muuttaa siten, että yleistä arvonlisäverokantaa laskettaisiin ja sen päälle lisättäisiin kunkin tuotteen päästöjen mukaan määräytyvä erillinen päästövero.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
EpävarmaEn tiedä, onko tämä käytännössä mahdollista.Epävarma7

Suomen kilpailupolitiikassa pitäisi panostaa enemmän siihen, että yrityskaupat tai kartellit eivät haittaisi kilpailua kotimarkkinoillamme.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä7Voiko tästä olla eri mieltä?Samaa mieltä7

Sopimuksettomalla Brexitillä olisi merkittävä kielteinen vaikutusSuomen tulevien vuosien talouskasvuun.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä5Vaikutusta olisi, mutta.. Brexit-kusettajien, -huijarien ja valehtelijoiden piikkiin. Olkoon heidän loppuelämänsä vaikeaa ja ikävää.Samaa mieltä7

Suomessa palkansaajat maksaisivat merkittävän osan yhteisöveron korotuksesta alempien palkkojen muodossa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä4Samaa mieltä7

Työllisyysasteen (työllisten osuus 15–64-vuotiaasta väestöstä)nostaminen 80 prosenttiin on järkevä tavoite Suomessa..

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltäKansainväliset esimerkit osoittavat, että se on mahdollista. Mutta onko se todennäköistä...?Samaa mieltä7

Kestävyysvaje on hyödyllinen tapa hahmottaa julkisen sektorin tulevia menopaineita..

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä7On, kunhan tajuaa, mitä se merkitsee.Samaa mieltä7

Euroopan keskuspankin pääjohtajan itsenäisyys poliittisesta vaikuttamisesta on hyödyllistä Euroopan talouskehitykselle..

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti samaa mieltä7Kannattaa tutustua keskuspankin itsenäisyyttä käsittelevään laajaan kirjallisuuteen.Vahvasti samaa mieltä8

Suomelle olisi hyödyllistä, jos Euroopan keskuspankin pääjohtajaksi nimitettäisiin suomalainen.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettäEn usko voivani vastata tähän.Epävarma7

Olisi tärkeää, että Euroopan keskuspankin tuleva pääjohtaja kertoisi laajasti etukäteen talouspoliittisesta ajattelustaan.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettä6Samaa mieltä7

Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden takaamiseksi eläkkeiden tasokorotukset tulisi sitoa yksinomaan hintojen muutokseen.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä Eläkeläisten on hyvä saada osa tuottavuuden ja yleisen ansiotason noususta.Eri mieltä6

Lakisääteistä työeläkettä hoitaisi tehokkaammin yksi suuri julkisen vallan omistama mutta asiantuntijoiden hoitama rahasto kuin nykyinen kilpailuun perustuva järjestelmä.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettäEn aidosti tiedä.Epävarma7

EU:n tulisi globaalien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi asettaa hiilitulli tuonnille niistä maista, joissa päästöjen hinnoittelu (päästökaupan tai hiiliveron kautta) on vähemmän kunnianhimoista kuin EU:ssa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettäSamaa mieltä7

Kasvihuonekaasupäästöjen verottaminen (esimerkiksi hiiliverolla) on päästökauppaa parempi tapa harjoittaa ilmastopolitiikkaa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettäEn ole tutustunut asiaan.Epävarma7

Äänestäjät keskimäärin yliarvioivat kulloisenkin hallituksen toimien vaikutusta heidän omaan taloudelliseen tilanteeseensa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä5Tämä täysin mutu-menetelmällä.Samaa mieltä6

Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii rajoitteita ja kannusteita yksilöiden ja yritysten toiminnalle.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti samaa mieltä9Jos pelkkä valistus riittäisi, niin käyttäytyminen olisi jo muuttunut.Vahvasti samaa mieltä9

Valtion vuoden 2019 budjetin finanssipoliittinen linja on suhdannetilanne huomioon ottaen sopiva.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä7Tuotantokuilu on umpeutunut/aivan juuri umpeutumassa. Julkisen talouden tasapaino olisi pitänyt saavuttaa, edes.Epävarma6

Hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi Suomen tulee pyrkiä vaikuttamaan siihen, että EU ja sen jäsenmaat sitoutuvat nykyistä kunnianhimoisempiin päästötavoitteisiin sekä ajavat kansainvälisen ilmastosopimuksen tavoitteiden kiristämistä.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti samaa mieltä8Samaa mieltä8

Euroopan Keskuspankin määrällisen keventämisen (quantitative easing, QE) myönteiset vaikutukset euroalueen talouteen ovat olleet kielteisiä vaikutuksia suuremmat.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti samaa mieltä9Samaa mieltä7

Irtisanomisten helpottaminen pienissä yrityksissä kasvattaa työllisyyttä.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä3Epävarma7

Irtisanomisten helpottaminen pienissä yrityksissä edistää tuottavuuden kasvua.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettäSamaa mieltä6

Työttömien velvoittaminen hakemaan vähintään neljää työpaikkaa kuukauden aikana nopeuttaa työttömien työllistymistä.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä3Epävarma5

Valitusoikeutta maankäyttöä koskevissa asioissa tulisi rajoittaa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Epävarma5Epävarma6

Ulkomaisen työvoiman ns. tarveharkinta tulisi poistaa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä6Samaa mieltä7

Vuonna 2016 solmittu kilpailukykysopimus on selvästi tukenut Suomen talouskasvua.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä7Suhteellinen hintakilpailukyky on parantunut, mikä on osaltaan auttanut vientiä ja sitä kautta investointeja.Samaa mieltä6

Suomessa olisi tullut tällä eduskuntakaudella tehdä useita työmarkkinauudistuksia kasvun tukemiseksi, kuten laajentaa paikallista palkoista sopimista. Kilpailukykysopimus on vaikeuttanut näiden työmarkkinauudistusten toteuttamista.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettäEpävarma6

Yritystukia olisi syytä ryhtyä leikkaamaan kunnianhimoisesti.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä6Suuri osa yritystuista ei ole perusteltavissa positiivisilla ulkoisvaikutuksilla tms.Samaa mieltä7

Euroalueen nykyinen inflaatiotavoite (alle 2 prosenttia) on kilpailukykyerojen umpeen kuromisen ja työllisyyden kannalta liian matala.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä6Näyttää onnistuvan tälläkin inflaatiotavoitteella. (Joka on muuten lähellä, mutta alle kaksi prosenttia.)Eri mieltä6

Hallituksen esitys HE 16/2018 vp laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta on järkevä tapa lisätä kilpailua julkisrahoitteisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotannossa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettä6En tiedä asiasta tarpeeksi.Epävarma7

Jos maakunnilla on jatkossa vastuu julkisista sote-palveluista, tulisi niillä olla myös verotusoikeus.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettä 3Samaa mieltä7

Olisi järkevää luopua alennetuista arvonlisäverokannoista ja siirtyä yhteen arvonlisäverokantaan, jonka tuotto olisi nykyisen suuruinen.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti samaa mieltä7Eri ALV-kantojen käyttäytymistä vääristävä vaikutus ilmeinen.Samaa mieltä7

Elinkeinotoiminnan arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa (nykyisin 10 000 euron liikevaihto vuodessa) tulisi nostaa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettäEn tunne asiaa.Epävarma7

Yksityisille voittoa tavoitteleville yrityksille tulisi sallia nykyistä vapaammin perus- ja toisen asteen koulutuksen järjestäminen ja tuotanto.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltäRuotsin esimerkit eivät innosta.Eri mieltä7

Työttömien kannustaminen lyhyidenkin työjaksojen tekemiseen tai työvoimakoulutukseen työttömyyspäivärahan pienentämisen uhalla on järkevää työllisyyspolitiikkaa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä4Samaa mieltä7

Oppivelvollisuusikä pitäisi nostaa 18 vuoteen.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltäSamaa mieltä7

Valtion vuoden 2018 budjetin finanssipoliittinen linja on suhdannetilanne huomioon ottaen sopiva.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä6Kasvu on nopeaa, ja tuotantokuilu umpeutuu ensi vuoden aikana. Budjetin pitäisi olla ylijäämäinen!Eri mieltä6

Maahanmuuttajien kotouttamista tulisi edistää sallimalla määräaikaisesti työehtosopimuksen vähimmäistason alittavat palkat.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä5Samaa mieltä7

Työntekijälle osoitettu matalapalkkatuki on pätevä keino työllistää heikon osaamisen tai matalan tuottavuuden työntekijöitä.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä5Samaa mieltä7

Työajan lyhentäminen ja työn jakaminen on toimiva keino työllisten määrän lisäämiseksi.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti eri mieltä9“TYÖTÄ“ ei ole yhtä, ennalta määrättyä klimppiä.Eri mieltä8

Suomen nykyisillä työmarkkinoilla nollatuntisopimukset ovat tarpeellinen joustomekanismi erityisesti palvelualoilla.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä6Epävarma6

Työttömyysaste riippuu pitkällä aikavälillä ensi sijassa työmarkkinoiden toimivuudesta.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti samaa mieltä7Nimellisiin shokkeihin sopeudutaan. Lienee melkein pitkän aikavälin määritelmä.Samaa mieltä8

Paikallisen sopimisen lisääminen yrityksissä on nopein tapa kasvattaa kansantalouden tuottavuutta.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
EpävarmaSaattavat parantaa työmarkkinoiden toimintaa, mutta nopein tapa nostaa tuottavuutta?Epävarma7

Paikallisen sopimisen lisääminen yrityksissä on nopein tapa kasvattaa kansantalouden työllisyyttä.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä4Epävarma7

Jos Suomessa otettaisiin käyttöön sosiaalisen vähimmäisturvan korvaava kansalaisen perustulo, se heikentäisi työn tarjontaa. Perustulolla tarkoitetaan tässä ratkaisua, joka olisi julkisen talouden kannalta kustannusneutraali, olisi suuruudeltaan noin 560 euroa, ja kuuluisi myös työssä käyville henkilöille.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettä10Epävarma6

Eriytetystä ansio- ja pääomatulojen verotuksesta luopuminen ja siirtyminen yleiseen tuloveromalliin olisi järkevä tapa pienentää taloudellista epätasa-arvoa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettäEn tiedä.Epävarma7

Omistusasumisen verotuksen kiristäminen niin sanotulla laskennallisella asuntotuloverolla parantaisi asuntomarkkinoiden toimintaa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä7Tämän veron mahdollisuus tulla säädetyksi lähenee asymptoottisesti nollaa.Epävarma7

Suomalaisten tuloerojen kasvu nykyisestä haittaisi talouskasvua.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä6Gini-kertoimen nousu vaikkapa nykyisestä 26:sta 28:aan ei vaikuttaisi kasvuun mitenkään.Eri mieltä7

Hallituksen esityksen mukaiseen sote-uudistukseen liittyvät mahdolliset kannusteongelmat ovat suurempia kuin valinnanvapausmallista koituva hyöty.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettä6Epävarma6

Voimakkaampi finanssipolitiikan keventäminen (verojen alentaminen, valtion menojen lisääminen) olisi viime vuosina elvytysvaikutusten takia pienentänyt valtion velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Ei mielipidettä6Eri mieltä7

Koska on epätodennäköistä, että valtionyhtiöt voisivat jatkuvasti pärjätä yksityisesti omistettuja yhtiöitä paremmin, on niiden myynti perusteltua (ei koske huoltovarmuuden kannalta elintärkeitä yhtiöitä).

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä6Samaa mieltä7

Eurosta on tähän mennessä ollut Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti samaa mieltä7Samaa mieltä7

Sipilän hallituksen ajama kilpailukykysopimus oli Suomen talouskasvun kannalta oikeansuuntainen ratkaisu.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä6Samaa mieltä7

Pieniä yrityksiä kannattaa suosia ylimääräisin verohelpotuksin tai yritystuin, koska uudet työpaikat syntyvät pääsääntöisesti niihin.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä6Vääristää markkinoita ja kannustimia.Eri mieltä8

Suomen on järkevää tukea telakoitaan kilpailukyvyn turvaamiseksi, koska useimmissa muissakin maissa tehdään niin.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
EpävarmaOvatko vientitakuut valtiontukea?Eri mieltä7

Äkillisen rakennemuutoksen alueille suunnatut tuet hidastavat rakennemuutosta ja ovat siksi haitallisia.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Eri mieltä6Sopeutumiskustannuksia tulee, niitä voi olla tarpeen helpottaa.Epävarma7

Vuokrasääntelyllä pitäisi pyrkiä hillitsemään vuokrien nousua, vaikka se tarkoittaisi vuokra-asuntotarjonnan pienenemistä.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Vahvasti eri mieltä8Ruotsin esimerkki ei tosiaan houkuttele.Vahvasti eri mieltä8

Kotitalousvähennys on tehokas tapa torjua harmaata taloutta.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä6Samaa mieltä7

Robottivero on tulevaisuudessa välttämätön keino rahoittaa sosiaaliturvaa.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Epävarma6Eri mieltä7

Perintövero on talouskasvun kannalta muita veroja vähemmän haitallinen.

VastausVarmuusKommenttiKoko paneelin vastaus (mediaani)Koko paneelin varmuus (mediaani)
Samaa mieltä7Vähän käyttäytymisvaikutuksia. Evidenssi ei tue käsitystä, että perhefirmojen parhaita jatkajia olisivat automaattisesti perheenjäsenet.Samaa mieltä7