Puolet (50 %) ekonomisteista katsoo, että EU-maiden tulisi lisätä keskinäistä finanssipoliittista koordinaatiotaan, koska nykyoloissa rahapolitiikka on menettänyt tehoaan. Toista mieltä on paljon harvempi (21 %) mutta yhteensä 29 prosenttia on kannastaan epävarma tai vailla mielipidettä. Varmuuspainotetuissa vastauksissa koordinaation lisäämistä puoltavat nousevat enemmistöksi (60 %). Kommenteissaan taloustieteilijät epäilevät laajalti, onko tehokkaan koordinaation toteutumiselle käytännössä olemassa poliittisia edellytyksiä.

Kysymys: EU-maiden on lisättävä keskinäistä finanssipoliittista koordinaatiotaan, koska nykyoloissa rahapolitiikka on menettänyt tehoaan.

VastaajaYliopisto/tutkimuslaitosVastausVarmuusKommenttiProfiili ja vastaukset
Essi EerolaVATTSamaa mieltä5Tilanteessa, jossa rahapolitiikan välittyminen talouteen on heikentynyt, finanssipolitiikka voi hyödyllisellä tavalla täydentää rahapolitiikkaa. Koska julkisen talouden hoito on EU:ssa kansallinen asia, elvytystoimet eivät kuitenkaan välttämättä ole tehokkaita kokonaisuuden näkökulmasta. Niillä mailla, joilla olisi liikkumavaraa, ei välttämättä ole kannustinta ja niillä, joilla olisi kannustin, ei ole liikkumavaraa. Vaikka koordinaatio voisi olla hyödyllistä, vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei jäsenmailla ole valmiutta sitoutua uusiin muodollisiin rakenteisiin.Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Mika HaapanenJyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluEi mielipidettä5Profiili ja vastaukset
Bengt HolmströmMITSamaa mieltäProfiili ja vastaukset
Seppo HonkapohjaAalto Yliopiston KKKEri mieltä6Olen osin eri mieltä, kyllä rahapolitiikkaan löytyy vielä keinoja.Profiili ja vastaukset
Anni HuhtalaVATTEpävarmaProfiili ja vastaukset
Ari HyytinenHankenSamaa mieltä7Profiili ja vastaukset
Edvard JohanssonÅbo AkademiSamaa mieltäProfiili ja vastaukset
Esa JokivuolleSuomen PankkiSamaa mieltäProfiili ja vastaukset
John M. JuseliusSuomen PankkiEpävarmaProfiili ja vastaukset
Markus JänttiTukholman yliopistoSamaa mieltä10Finanssipolitiikan enempi koordinointi olisi hyvä idea, vaikka rahapoliittiset olot normalisoituisivat. On eri asia, onko tällaiselle koordinaatiolle poliittista kannatusta ja löytyisikö koordinoinnille sopivassa suhdannetilanteessa yhteisymmärrystä.Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Panu KalmiVaasan yliopistoEpävarmaProfiili ja vastaukset
Aki KangasharjuElinkeinoelämän tutkimuslaitosSamaa mieltä6Koordinaatio on tarpeellisinta äkillisissä yhteisissä shokeissa. Tätä on jo harjoiteltu, joten sen lisäämisestä tässä mielessä en ole kovin varma. Valuutta-alueen tulevaisuus on jonkin verran turvatumpi jos koordinaatiota lisätään.Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Vesa KanniainenHelsingin yliopistoEri mieltä6Kun valtiot ovat jo vahvasti velkaantuneet, keynesiläisellä finanssipolitiikalla on rajansa. Ajatus, että esim. Kreikka ja Italia lisäisivät julkisia menojaan, olisi vastoin niiden tulevien veronmaksajien etua. Muiden EMU-maiden osalta finanssipoliittinen koordinaatio voisi tulla kyseeseen. Ehkä tätä voisi perustella tulossa olevalla taantumalla ja matalilla julkisen velan koroilla. Tietenkin parempi olisi, jos Eurooppa loisi itsessään dynaamisen talousalueen, jonka tulevaisuus aidosti rakentuu muille toimille kuin keveään rahapolitiikkaan.Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Ohto KanninenLaboreVahvasti samaa mieltä6Koordinointi tai keskittäminen EU:lle tai muulle euroalueen instituutiolle.Profiili ja vastaukset
Seppo KariVATTSamaa mieltäProfiili ja vastaukset
Antti KauhanenElinkeinoelämän tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluEpävarmaProfiili ja vastaukset
Karlo KaukoSuomen PankkiEi mielipidettäProfiili ja vastaukset
Ilkka KiemaTyön ja talouden tutkimus LABOREEri mieltä7Profiili ja vastaukset
Juha KilponenSuomen PankkiSamaa mieltä6Profiili ja vastaukset
Jarmo KontulainenEpävarmaProfiili ja vastaukset
Iikka KorhonenSuomen PankkiSamaa mieltä7Profiili ja vastaukset
Mika KortelainenTurun yliopistoEi mielipidettä8Profiili ja vastaukset
Tuomas KosonenValtion taloudellinen tutkimuskeskusEpävarma4Finanssipolitiikan koordinaatio yhteisen rahapolitiikan tueksi on yksi mahdollinen tie. Siinä on ongelmia, koska Euromaat ovat aika erilaisia julkisen talouden osalta keskenään. On siis melko avoin kysymys minkälaiseksi tämä koordinaatio muodostuisi käytännössä, joten kysymykseen on aika vaikea vastata.Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Klaus Kulttihelsingin yliopistoEpävarma10Profiili ja vastaukset
Timo KuosmanenTurun kauppakorkeakoulu, Turun yliopistoEri mieltä8Finanssipoliittinen koordinaatio EU:ssa perustuu vakaus- ja kasvusopimukseen. Tähän saakka koordinaatio on tarkoittanut jäykkää sääntökehikkoa, joka on monimutkainen ja läpinäkymätön. Mielestäni sääntökehikkoa pitäisi ensin kyetä uudistamaan ennen kuin keskinäistä koordinaatiota voidaan lisätä verrattuna nykytilanteeseen.Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Tomi KyyräValtion taloudellinen tutkimuskeskusSamaa mieltä6Profiili ja vastaukset
Markus LahtinenPTTSamaa mieltäRapo tarvitsee tuekseen myös vahvan fipo toimenpidekokonaisuuden. Koordinaatio on kuitenkin eri asia kuin yhteinen finassipolitiikka. Eu-elpymispaketti on kertaluontoinen toimenpide.Profiili ja vastaukset
Teemu LyytikäinenValtion taloudellinen tutkimuskeskusEi mielipidettäProfiili ja vastaukset
Mika MailirantaTyön ja talouden tutkimus LABORE / Jyväskylän yliopistoEpävarma7Profiili ja vastaukset
Topi MiettinenSvenska HandelshögskolanSamaa mieltä5Profiili ja vastaukset
Niku MäättänenHelsingin yliopisto ja Helsinki GSESamaa mieltä8Profiili ja vastaukset
Tapio PalokangasHelsingin yliopistoEri mieltä 8Tämä ei tule onnistumaan, koska EU:n jäsenmaat ovat liian erilaisia. Ulkoiset shokit, joiden torjumiseen finanssipolitiikkaa tarvitaan, ovat varsin epäsymmetrisiä ja EU:ssahan jossakin on aina jotkut vaalit tulossa.Profiili ja vastaukset
Tuomas PekkarinenVATTEri mieltäProfiili ja vastaukset
Matti PohjolaAalto-yliopisto kauppakorkeakouluSamaa mieltä9Profiili ja vastaukset
Olli-Pekka RuuskanenPellervon taloustutkimus, Vaasan yliopistoSamaa mieltä5Profiili ja vastaukset
Hannu SalonenTurun yliopistoEri mieltä3Profiili ja vastaukset
Matti SarvimäkiAalto-yliopiston kauppakorkeakouluEri mieltäProfiili ja vastaukset
Rune StenbackaSvenska handelshögskolanSamaa mieltä6Profiili ja vastaukset
Juha TervalaHelsingin yliopistoVahvasti eri mieltä7Profiili ja vastaukset
Marko TerviöAalto-yliopistoEri mieltä3Jos se koordinaatio hoidettaisiin hyvin niin se olisi hyödyllistä. Jos huonosti niin haitallista. Ainoa mikä on varmaa, on että fipo koordinaation vakava yritys veisi EU päätöksenteossa huomiota muilta asioilta. Todennäköisin tulos on jatkuvat hedelmättömät riidat. Siksi en lähtisi tälle tielle.Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Janne TukiainenTurun yliopistoSamaa mieltä6Profiili ja vastaukset
Roope UusitaloHelsingin yliopistoEpävarma6Profiili ja vastaukset
Hannu VartiainenHelsingin yliopistoSamaa mieltäProfiili ja vastaukset
Jouko VilmunenTurun yliopisto/kauppakorkeakouluSamaa mieltä 8Nykyään sokit tuppaavat olla globaaleja. Äärimmäiset sokit eivät ole jatkossakaan poissuljettuja.Profiili ja vastaukset
Juuso VälimäkiAalto yliopiston kauppakorkeakouluSamaa mieltäProfiili ja vastaukset
Eva ÖsterbackaÅbo AkademiSamaa mieltä8Profiili ja vastaukset