Suomalaisekonomistit ovat käytännössä yksimielisiä (98 % samaa mieltä) siitä, että ilmastonmuutos ei hidastu ilman politiikkatoimia, joilla päästöistä rangaistaan ja yksilöitä ja yrityksiä ohjataan matalapäästöisempiin toimintatapoihin. Kommenteissaan ekonomistit huomauttavat, että kasvihuonepäästöt ovat klassinen esimerkki ulkoisvaikutuksista, joita markkinat eivät yksin jätettynä kykene hoitamaan.

Kysymys: Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii rajoitteita ja kannusteita yksilöiden ja yritysten toiminnalle.

VastaajaYliopisto/tutkimuslaitosVastausVarmuusKommenttiProfiili ja vastaukset
Tom BerglundHankenSamaa mieltä7Lähinnä siihen tarvitaan johdonmukaisia haittaveroja ja tehokas valvonta koskien niiden maksamista. Edellyttäen, että tämä saadaan aikaan, en ole niinkään varma muiden rajoitusten välttämättömyydestä.Profiili ja vastaukset
Petri BöckermanTurun kauppakorkeakoulu / Palkansaajien tutkimuslaitosVahvasti samaa mieltä8Profiili ja vastaukset
Essi EerolaVATTVahvasti samaa mieltä8Ympäristöhaittojen vähentämisen kustannuksen kantaa se, joka toimeen tarttuu, mutta hyödyt eivät tule vain hänelle itselleen vaan jakaantuvat kaikille muillekin (ml. tulevat sukupolvet). Ilman sääntelyä ja kannusteita markkinat epäonnistuvat näissä tilanteissa varmasti. Taloustieteellinen tutkimus auttaa arvioimaan, minkälaisia kannusteita ja rajoitteita kannattaa asettaa. Koska haittojen vähentäminen ei ole ilmaista, se pitää pyrkiä tekemään siellä, missä se aiheuttaa vähiten kustannuksia. Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Bengt HolmströmMITEi vastannutProfiili ja vastaukset
Seppo HonkapohjaAalto Yliopiston KKKVahvasti samaa mieltä7Profiili ja vastaukset
Anni HuhtalaVATTSamaa mieltä8Profiili ja vastaukset
Ari HyytinenJyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluSamaa mieltä2Profiili ja vastaukset
Unto HäkkinenEi vastannut3Profiili ja vastaukset
Edvard JohanssonÅbo AkademiVahvasti samaa mieltä5Profiili ja vastaukset
Esa JokivuolleSuomen PankkiSamaa mieltä8Profiili ja vastaukset
Juha JunttilaJyvaskylan yliopistoEi vastannutProfiili ja vastaukset
John M. JuseliusSuomen Pankki Samaa mieltäProfiili ja vastaukset
Markus JänttiTukholman yliopistoVahvasti samaa mieltä10Profiili ja vastaukset
Panu KalmiVaasan yliopistoEi vastannutProfiili ja vastaukset
Seppo KariVATTVahvasti samaa mieltä9Profiili ja vastaukset
Karlo KaukoSuomen PankkiSamaa mieltä8Ekonomisteille sopivia jatkokysymyksiä saa erilaisista keinoista asettaa rajoitteita ja kannusteita. Profiili ja vastaukset
Jaakko KianderEi vastannutProfiili ja vastaukset
Ilkka KiemaPalkansaaajien tutkimuslaitosVahvasti samaa mieltä10Profiili ja vastaukset
Juha KilponenSuomen PankkiSamaa mieltä8Profiili ja vastaukset
Iikka KorhonenSuomen PankkiVahvasti samaa mieltä9Jos pelkkä valistus riittäisi, niin käyttäytyminen olisi jo muuttunut.Profiili ja vastaukset
Pekka J. KorhonenVahvasti samaa mieltä8Profiili ja vastaukset
Mika KortelainenValtion taloudellinen tutkimuskeskusSamaa mieltä7Profiili ja vastaukset
Tuomas KosonenPalkansaajien tutkimuslaitosVahvasti samaa mieltä10Ilmastonmuutoksen rajoittamisessa on kyseessä klassiset ulkoishaitat, joiden kustannuksia eri talouden toimijat eivät sisäistä omaa käyttyätytmiseensä. Siten, jos näitä haittoja halutaa rajoittaa, tarvitaan julkisen vallan toimia. Näitä ovat muiden muassa verot ja päästöjen rajoittaminen. Keinojen suhteen tutkimus on erimielistä siitä mikä keino olisi tehokkainta.Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Kaisa KotakorpiVATT; Turun yliopistoEi vastannutProfiili ja vastaukset
Markku KotilainenElinkeinoelämän tutkimuslaitos - EtlaEi vastannutProfiili ja vastaukset
Klaus Kulttihelsingin yliopistoEpävarma10Profiili ja vastaukset
Timo KuosmanenAalto yliopiston kauppakorkeakouluVahvasti samaa mieltä10Ilman kannusteita markkinat tuottavat liikaa kasvihuonekaasupäästöjä, koska päästöjen ulkoisvaikutukset jäävät huomioimatta hintasignaaleissa. Profiili ja vastaukset
Tomi KyyräValtion taloudellinen tutkimuskeskusVahvasti samaa mieltä8Profiili ja vastaukset
Jani-Petri LaamanenTampereen yliopistoVahvasti samaa mieltä9Profiili ja vastaukset
Marita LaukkanenValtion taloudellinen tutkimuskeskusVahvasti samaa mieltä10Ilmastonmuutos on esimerkki markkinahäiriöstä - hiilidioksidipäästöt ovat yksilöiden ja yritysten toiminnan negatiivinen ulkoisvaikutus, eli yksilöiden ja yritysten toiminta aiheuttaa haittaa muille. Toiminnastaan päättäessään yksilö tai yritys ottaa huomioon itselleen koituvat hyödyt ja haitat, ei muille koituvia hyötyjä ja haittoja. Ilman rajoitteita ja kannusteita yksilöt ja yritykset tuottavat siksi enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin mikä olisi tehokas ratkaisu. Hiilidioksipäästöjen aiheuttamaa haittaa on pyritty arvioimaan rahallisesti. Maltillisimmat arviot hiilidioksidin yhteiskunnallisesta kustannuksesta ovat 30 euron tietämissä hiilidioksiditonnia kohden. Mikäli päästöjä ei rajoiteta tai niiden vähentämiseen kannusteta, yksilön ja yrityksen näkökulmasta päästöjen hinta on kuitenkin 0. Ei siis päästä tehokkaaseen lopputulemaan. Omistusoikeuksien jakaminen yksilöille tai yrityksille, jotka huolehtisivat omasta ilmakehän osastaan, ei onnistu. On vain yksi, yhteinen ilmakehä.Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Jani LuotoHelsingin yliopistoEi vastannutProfiili ja vastaukset
Mika MalirantaEtla / Jyväskylän yliopistoSamaa mieltä4Profiili ja vastaukset
Topi MiettinenSvenska HandelshögskolanEi vastannutProfiili ja vastaukset
Hennamari MikkolaEi vastannutProfiili ja vastaukset
Pauli MurtoAalto-yliopistoVahvasti samaa mieltä10Profiili ja vastaukset
Niku MäättänenEtlaVahvasti samaa mieltä9Tarvitaan ainakin kannusteita. Parasta olisi hinnoitella kaikki päästöt samalla tavalla veron tai päästökaupan avulla ja välttää sen päälle tulevaa ohjaamista. Profiili ja vastaukset
Katariina Nilsson HakkalaAalto yliopisto/ ETLAVahvasti samaa mieltä10Profiili ja vastaukset
Elias OikarinenTampereen yliopistoVahvasti samaa mieltä9Profiili ja vastaukset
Tapio PalokangasHelsingin yliopistoEi vastannutProfiili ja vastaukset
Tuomas PekkarinenVATTEi vastannutProfiili ja vastaukset
Hannu PiekkolaVaasan yliopistoVahvasti samaa mieltä10Hiilidioksin määrä ilmassa on parhaita esimerkkejä negatiivisesta ulkovaikutuksesta josta ketään ei voi rajata ulkopuolelle. Markkinat eivät voi toimia ilman saastuttamisen kustannuksia jotka on yhteisesti sovittu.Profiili ja vastaukset
Jukka PirttiläHelsingin yliopistoVahvasti samaa mieltä9Profiili ja vastaukset
Matti PohjolaAalto-yliopisto kauppakorkeakouluVahvasti samaa mieltä8Profiili ja vastaukset
Petri RouvinenETLA, Elinkeinoelämän tutkimuslaitosVahvasti samaa mieltä10Tietoisuus ilmastomuutoksesta ja sen hillinnästä on kasvanut, mutta ihmiset ja yritykset muuttavat käyttäytymistään liian vähän ja hitaasti ilman hintamekanismin kautta toimivia kannustimia ja ohjaavaa lainsäädäntöä.Profiili ja vastaukset
Olli-Pekka RuuskanenPellervon taloustutkimusEi vastannutProfiili ja vastaukset
Hannu SalonenTurun yliopistoVahvasti samaa mieltä6Profiili ja vastaukset
Matti SarvimäkiAalto-yliopiston kauppakorkeakouluVahvasti samaa mieltä9Profiili ja vastaukset
Rune StenbackaSvenska handelshögskolanVahvasti samaa mieltä7Profiili ja vastaukset
Olli TahvonenHelsingin yliopistoVahvasti samaa mieltä10Profiili ja vastaukset
Juha TervalaHelsingin yliopistoVahvasti samaa mieltä9Profiili ja vastaukset
Marko TerviöAalto-yliopistoVahvasti samaa mieltä9Profiili ja vastaukset
Roope UusitaloHelsingin yliopistoSamaa mieltä6Profiili ja vastaukset
Jari VainiomäkiTampereen yliopistoEi vastannutProfiili ja vastaukset
Hannu VartiainenHelsingin yliopistoVahvasti samaa mieltäProfiili ja vastaukset
Vesa VihriäläEtlaSamaa mieltä8Koska toimet kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi ovat (vaihtoehtois)kustannusmielessä hyvin erilaisia, olisi tärkeää vaikuttaa päästöjen hinnoittelulla (verot / päästökauppakiintiöt) niin, että ne kannustavat päästöjen leikkaamiseen sellaisessa toiminnassa, jossa kustannukset ovat pienimmät, globaalisti. Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Jouko VilmunenTurun yliopisto/kauppakorkeakouluSamaa mieltä9Sanktiot eivät yksin riitä. Taloudenpitäjät reagoivat kannustesiin.Profiili ja vastaukset
Sami VähämaaVaasan yliopistoEi vastannutProfiili ja vastaukset
Juuso VälimäkiAalto yliopiston kauppakorkeakouluVahvasti samaa mieltä9Profiili ja vastaukset
Eva ÖsterbackaÅbo AkademiSamaa mieltä10Profiili ja vastaukset