Jopa 60 prosenttia ekonomisteista on epävarma tai vailla mielipidettä kilpailukykysopimuksen vaikutuksesta työmarkkinauudistuksiin. 27 prosenttia taloustieteilijöistä katsoo, että vuonna 2016 solmittu kilpailukykysopimus on vaikeuttanut työmarkkinauudistusten tekemistä. Eri mieltä asiasta on 13 prosenttia taloustieteilijöistä.

Kysymys: Suomessa olisi tullut tällä eduskuntakaudella tehdä useita työmarkkinauudistuksia kasvun tukemiseksi, kuten laajentaa paikallista palkoista sopimista. Kilpailukykysopimus on vaikeuttanut näiden työmarkkinauudistusten toteuttamista.

VastaajaYliopisto/tutkimuslaitosVastausVarmuusKommenttiProfiili ja vastaukset
Tom BerglundHankenSamaa mieltä8Profiili ja vastaukset
Petri BöckermanTurun kauppakorkeakoulu / Palkansaajien tutkimuslaitosEpävarma5Profiili ja vastaukset
Essi EerolaVATTEpävarma6Erityisesti työntarjontaa lisääviä työmarkkinauudistuksia on perusteltua tehdä silloin kuin työllisyystilanne on hyvä. Minusta ei kuitenkaan ole selvää, että kilpailukykysopimus olisi vaikeuttanut uudistusten toteuttamista. Julkisen keskustelun perusteella voi arvioida, että ne olisivat olleet vaikeita joka tapauksessa. Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Bengt HolmströmMITSamaa mieltäProfiili ja vastaukset
Seppo HonkapohjaAalto Yliopiston KKKEri mieltä7Hallituksen ja ay-liikkeen välit ovat yleisesti huonot. Kiky on vain yksi pieni osanen uudistusprosessissa.Profiili ja vastaukset
Anni HuhtalaVATTEpävarmaProfiili ja vastaukset
Ari HyytinenHankenEpävarma5Profiili ja vastaukset
Unto HäkkinenEi vastannutProfiili ja vastaukset
Edvard JohanssonÅbo AkademiEri mieltä5Profiili ja vastaukset
Esa JokivuolleSuomen PankkiEri mieltä7Profiili ja vastaukset
Juha JunttilaJyvaskylan yliopistoEi vastannutProfiili ja vastaukset
John M. JuseliusSuomen Pankki Ei vastannutProfiili ja vastaukset
Markus JänttiTukholman yliopistoEpävarmaKysmyksen molempiin osiin on vaikea vastata. On hyvin vaikea sanoa, mitkä muutokset työmarkkinoilla edistävät kasvua ja on monia syitä uskoa, että paikallisesta sopimisesta on haittaa. Pitänee paikkansa, että kilpailukykysopimukseen on vedottu uusia muutosesityksiä vastustettaessa. Mikäli oltaisiin ehdotttu aidosti kaikkia hyödyttäviä muutoksia joista ei kenellekään ole mitää haittaa, on vaikea nähdä että kiky olisi silloin ollut este. Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Panu KalmiVaasan yliopistoEi mielipidettäProfiili ja vastaukset
Seppo KariVATTEpävarma5Profiili ja vastaukset
Karlo KaukoSuomen PankkiEpävarma5Profiili ja vastaukset
Jaakko KianderEi vastannutProfiili ja vastaukset
Ilkka KiemaPalkansaaajien tutkimuslaitosEi vastannutProfiili ja vastaukset
Juha KilponenSuomen PankkiEpävarma10Olen toki samaa mieltä siitä että työmarkkinauudistuksia olisi pitänyt viedä eteenpäin laajemmalla rintamalla. Selvää näyttöä siitä että kilpailukykysopimus sinänsä olisi vaikeuttanut muiden uudistusten läpivientiä ei kuitenkaan taida olla. Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Jarmo KontulainenEi mielipidettä6Ensimmäiseen väitteeseen kyllä, jälkimmäiseen ei.Profiili ja vastaukset
Iikka KorhonenSuomen PankkiEi mielipidettäProfiili ja vastaukset
Pekka J. KorhonenEi mielipidettäProfiili ja vastaukset
Mika KortelainenValtion taloudellinen tutkimuskeskusEi mielipidettä5Profiili ja vastaukset
Tuomas KosonenPalkansaajien tutkimuslaitosEpävarma5Olen samaa mieltä siitä, että tällä hallituskaudella olisi voinut tehdä enemmän rakenteellisia uudistuksia talouskasvun ja työllisyyden tukemiseksi. Empiirisen tutkimustiedon valossa on kuitenkin epäselvää miten juuri paikallinen sopiminen tähän vaikuttaisi ja erityisesti mikä on keskitetyn ratkaisun vaihtoehto juuri Suomessa. Kiky-sopimus tai muu keskitetty ratkaisu toisaalta saattaa luoda palkkamalttia, joka voi olla Suomen työllisyydelle keskimäärin hyvä, mutta aiheuttaa jäykkyyksiä talouteen joka voi olla joillekin tietynlaisille yrityksille huono.Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Kaisa KotakorpiVATT; Turun yliopistoEi vastannutProfiili ja vastaukset
Markku KotilainenElinkeinoelämän tutkimuslaitos - EtlaEri mieltä6Kilpailukukysopimus oli välttämätön koko kansantalouden kustannuskilpailukyvyn kohentamisen kannalta. Yritystason joustavuutta voidaan kehittää kilpailukykysopimuksesta riippumatta.Profiili ja vastaukset
Klaus Kulttihelsingin yliopistoSamaa mieltä9Profiili ja vastaukset
Timo KuosmanenAalto yliopiston kauppakorkeakouluEi mielipidettä3Profiili ja vastaukset
Tomi KyyräValtion taloudellinen tutkimuskeskusSamaa mieltä8Profiili ja vastaukset
Jani-Petri LaamanenTampereen yliopistoEi vastannutProfiili ja vastaukset
Marita LaukkanenValtion taloudellinen tutkimuskeskusEi mielipidettäProfiili ja vastaukset
Jani LuotoHelsingin yliopistoEi mielipidettäProfiili ja vastaukset
Mika MalirantaEtla / Jyväskylän yliopistoEpävarma6Tällaiseen kysymykseen politiikan tutkijat saattaisivat olla parempia vastaamaan kuin ekonomistit.Profiili ja vastaukset
Topi MiettinenSvenska HandelshögskolanEi vastannutProfiili ja vastaukset
Hennamari MikkolaEpävarmaProfiili ja vastaukset
Pauli MurtoAalto-yliopistoSamaa mieltä2Profiili ja vastaukset
Niku MäättänenEtlaSamaa mieltä5Profiili ja vastaukset
Katariina Nilsson HakkalaAalto yliopisto/ ETLASamaa mieltä9Profiili ja vastaukset
Elias OikarinenTampereen yliopistoEpävarma6Profiili ja vastaukset
Tapio PalokangasHelsingin yliopistoEi vastannutProfiili ja vastaukset
Tuomas PekkarinenVATTEpävarmaVaikea vastata, kun uudistusten sisältöä ei sen kummemmin spesifioida. Paikallinen sopiminen vaikuttaa ensisijaisesti palkkahajontaan yritysten välillä. Sen yhteys talouskasvuun on epäselvä. Profiili ja vastaukset
Hannu PiekkolaVaasan yliopistoSamaa mieltäProfiili ja vastaukset
Jukka PirttiläHelsingin yliopistoEi mielipidettäProfiili ja vastaukset
Matti PohjolaAalto-yliopisto kauppakorkeakouluEi mielipidettä7Profiili ja vastaukset
Petri RouvinenETLA, Elinkeinoelämän tutkimuslaitosEpävarma5Kilpailukykysopimus oli nähdäkseni pikemminkin keskitettyä kuin paikallista sopimista; tässä mielessä sen voi nähdä olleen paikallista sopimista “vastaan“. Toisaalta kiky oli lähihistorian merkittävin työmarkkinauudistus ja saattaa siten toimia pelinavauksena muussakin työmarkkinoiden kehittämisessä.Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Olli-Pekka RuuskanenPellervon taloustutkimusEri mieltäProfiili ja vastaukset
Hannu SalonenTurun yliopistoEpävarma6Kaksi eri kysymystä.Profiili ja vastaukset
Matti SarvimäkiAalto-yliopiston kauppakorkeakouluEi vastannutProfiili ja vastaukset
Rune StenbackaSvenska handelshögskolanEpävarma4Profiili ja vastaukset
Olli TahvonenHelsingin yliopistoEpävarma1Profiili ja vastaukset
Juha TervalaHelsingin yliopistoSamaa mieltä4Hallituksen olisi pitänyt tehdä työmarkkinauudistuksia talouskasvun ja työllisyyden tukemiseksi. Toisaalta palkkaneuvottelujärjestelmän vieminen kohti yritystasoa ei välttämättä ole järkevää.Profiili ja vastaukset
Marko TerviöAalto-yliopistoSamaa mieltä4Profiili ja vastaukset
Roope UusitaloHelsingin yliopistoEri mieltä6Profiili ja vastaukset
Jari VainiomäkiTampereen yliopistoEi vastannutProfiili ja vastaukset
Hannu VartiainenHelsingin yliopistoSamaa mieltäProfiili ja vastaukset
Vesa VihriäläEtlaSamaa mieltä3Sipilän hallituksen ohjelmassa annettiin ymmärtää, että hallitus aikoo tehdä työmarkkinoita koskevia uudistuksia työmarkkinajärjestöjä kuullen mutta antamatta järjestöille veto-oikeutta. Kilpailukykysopimuksen aikaansaamiseksi hallitus peräytyi tästä kannastaan ja lupasi toteuttaa uudistuksia vanhaan malliin vain yhteisymmärryksessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Näyttää ilmeiseltä, että tämän vuoksi työlainsäädännön uudistaminen erityisesti paikallisen sopimisen edistämiseksi on edennyt vain vähän. Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Jouko VilmunenTurun yliopisto/kauppakorkeakouluSamaa mieltä9Profiili ja vastaukset
Sami VähämaaVaasan yliopistoEpävarma5Profiili ja vastaukset
Juuso VälimäkiAalto yliopiston kauppakorkeakouluSamaa mieltäProfiili ja vastaukset
Eva ÖsterbackaÅbo AkademiEi vastannut1Kaksi kysymystä kerrallaan...Profiili ja vastaukset