TIEDOTE. Ekonomistien enemmistö ei kannata polttoaineveron korvaamista paikantamiseen perustuvalla kilometriverolla. Kilometriverossa huolta herättävät autojen seurantaan tarvittavan järjestelmän kustannukset sekä erityisesti tietoturvakysymykset. Ekonomistikone on jälleen selvittänyt ekonomistien kantoja ajankohtaisiin talouden kysymyksiin. Autojen romutuspalkkiot ja autoveron poisto jakoivat nyt kantoja. Pelkkä autoveron poisto ei yksin ole uskottava ilmastotoimi, katsovat monet taloustieteilijät.

Enemmistö eli 61 prosenttia ekonomisteista ei kannata ajatusta, että auton käyttöä tulisi polttoaineveron sijaan verottaa paikantamiseen perustuvalla kilometriverolla, jonka suuruus vaihtelisi sen mukaan, missä autoilu tapahtuu. Vain 17 prosenttia vastaajista kannattaa ajatusta, 23 prosentilla vastaajista kanta on epävarma tai heillä ei ole mielipidettä.

Kommenteissaan taloustieteilijät pitävät sinänsä oikeansuuntaisena periaatetta, että ruuhkaisilla alueilla autoilun haitoista tulisi maksaa enemmän. Osan mielestä kilometrivero tulisikin ottaa polttoaineveron rinnalle hoitamaan ruuhkamaksun tehtäviä. Kuitenkin autoilun seurannan vaatiman järjestelmän kustannukset sekä mahdolliset tietoturvakysymykset pohdituttavat. Osa Ekonomistikoneen vastaajista myös epäilee, kohdentuisiko kilometrivero nimenomaan päästöjen vähentämiseen.

Romutuspalkkion tehokkuus jakaa mielipiteitä

Romutuspalkkion käyttöönotto Suomen liikenteen muuttamiseksi vähäpäästöisemmäksi jakaa ekonomistien mielipiteitä. 27 prosenttia vastaajista pitää vanhojen autojen romutuspalkkiota tehokkaana keinona, kun taas täysin eri mieltä on 29 prosenttia. Peräti 43 prosenttia vastaajista on kannastaan epävarmoja tai vailla mielipidettä. Kommenteissaan osa taloustieteilijöistä näkee romutuspalkkion vaikutuksen koko autokannan päästöjen vähentämiseen vaatimattomana ja tehottomana keinona.

Autoveron poisto ei saa kannatusta

Noin puolet (49 %) ekonomisteista ei näe autoveron poistamista tehokkaana keinona muuttaa Suomen autokantaa vähäpäästöisemmäksi. Poiston kannalla on 21 prosenttia vastaajista ja 29 prosenttia on kannassaan epävarmoja tai ilman mielipidettä. Pelkkä autoveron poisto johtaisi joidenkin ekonomistien mukaan autokannan uudistumiseen, mutta voisi ilman ohjausta johtaa kuluttajan ostamaan suuripäästöisemmän auton.

Enemmistö ekonomisteista (79 %) sen sijaan kannattaa fossiilisten polttoaineiden verotuksen kiristämistä. Eri mieltä on vain 14 prosenttia vastaajista. Ekonomistien mukaan päästötavoitteita ei voida saavuttaa, jollei fossiilisten polttoaineiden hintaan ja kulutukseen puututa. Aihetta pidetään kuitenkin yhteiskunnallisesti herkkänä, koska polttoaineiden verotus on jo nykyisellään kireää.

Ekonomistien tarkemmat vastaukset ja aiemmat kysymykset ovat luettavissa sivustolla ekonomistikone.fi. Seuraa kysymyksiä myös Twitterissä: @ekonomistikone. Ekonomistikoneen graafit ovat vapaasti ladattavissa ja julkaistavissa lähde mainiten.

Ekonomistikone.fi perustuu Suomalaiseen Ekonomistipaneeliin, joka on riippumaton akateeminen asiantuntijapaneeli. Kuka tahansa voi ehdottaa kysymystä Ekonomistikoneeseen. Paneelille esitettävät kysymykset valitsee taloustutkijoista koostuva raati: Mika Maliranta (pj), Essi EerolaKaisa Kotakorpi ja Roope Uusitalo. Ekonomistipaneeliin on kutsuttu vastaajiksi kaikki virassa olevat suomalaiset kansantaloustieteen ja taloustieteen professorit, apulaisprofessorit sekä taloustieteen tutkijat, jotka ovat RePec-julkaisutietokannan kärjessä (25 %). Lisäksi mukaan on kutsuttu neljän taloudellisen tutkimuslaitoksen (PT, PTT, VATT, Etla) sekä Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston johtajat ja tutkimusjohtajat ja vastaavassa asemassa olevat. Paneelin ja sivuston esikuvana on ollut yhdysvaltalainen IGM Economic Experts Panel.

Ekonomistikoneen tiedote 5.2.2021 STT Infossa