Ekonomistien enemmistö pitää työntekijälle osoitettua matalapalkkatukea toimivana keinona tukea työllisyyttä matalan tuottavuuden tehtävissä. Suomessa nykyisin käytössä oleva palkkatuki osoitetaan työntekijän sijaan työnantajalle.

Kysymys: Työntekijälle osoitettu matalapalkkatuki on pätevä keino työllistää heikon osaamisen tai matalan tuottavuuden työntekijöitä.

VastaajaYliopisto/tutkimuslaitosVastausVarmuusKommenttiProfiili ja vastaukset
Tom BerglundHankenVahvasti samaa mieltä9Työn antajalle edullisempaa palkata matalan tuottavuuden työtekijöitä.Profiili ja vastaukset
Petri BöckermanTurun kauppakorkeakoulu / Palkansaajien tutkimuslaitosSamaa mieltä6Profiili ja vastaukset
Essi EerolaVATTEi mielipidettä5Profiili ja vastaukset
Bengt HolmströmMITSamaa mieltä7Profiili ja vastaukset
Seppo HonkapohjaAalto Yliopiston KKKEi vastannutProfiili ja vastaukset
Anni HuhtalaVATTSamaa mieltä5Näin kai silloin kun työntekijän taidot ja tuottavuus yritetään saada kohtaamaan. Olen käsittänyt tutkijamme puheista niin, että myös työttömyysturvan soviteltu päiväraha on tätä muistuttava keino nykyisellään.Profiili ja vastaukset
Ari HyytinenJyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluEri mieltä7Profiili ja vastaukset
Unto HäkkinenEi vastannutProfiili ja vastaukset
Edvard JohanssonÅbo AkademiEpävarma5
Esa JokivuolleSuomen PankkiEi mielipidettäProfiili ja vastaukset
Juha JunttilaJyvaskylan yliopistoEri mieltä7Profiili ja vastaukset
John M. JuseliusSuomen Pankki Samaa mieltä4Profiili ja vastaukset
Markus JänttiTukholman yliopistoEpävarmaJos pätevä tässä tarkoittaa “yksi mahdollinen“ keino, niin varmaankin on.Profiili ja vastaukset
Panu KalmiVaasan yliopistoSamaa mieltäProfiili ja vastaukset
Seppo KariVATTEpävarma10Profiili ja vastaukset
Karlo KaukoSuomen PankkiSamaa mieltä4Profiili ja vastaukset
Jaakko KianderSamaa mieltä8Työllistämistuet ovat joissain tapauksissa tarpeenProfiili ja vastaukset
Ilkka KiemaPalkansaaajien tutkimuslaitosEi vastannut
Juha KilponenSuomen PankkiSamaa mieltä6Profiili ja vastaukset
Iikka KorhonenSuomen PankkiSamaa mieltä5Profiili ja vastaukset
Pekka J. KorhonenEpävarmaProfiili ja vastaukset
Mika KortelainenValtion taloudellinen tutkimuskeskusSamaa mieltä6Profiili ja vastaukset
Tuomas KosonenPalkansaajien tutkimuslaitosEpävarma9Kysymyksen vastaus riippuu empiirisesti palkkatuen kohtaannosta ja muusta yrityksen käyttäytymisestä. Periaatteessa palkkatuki voi lisätä palkkatuen kohteena olevien työllisyyttä, mutta sen “pätevyys“ riippuu erittäin paljon siitä kuinka paljon palkkatuki maksaa julkiselle sektorille ja kuinka paljon se työllisti sellaisia jotka eivät olisi muutenkin saaneet töitä. Emme tiedä vastauksia näihin kaikkiin empiirisiin kysymyksiin tutkimuksesta, joten en näe muuta vaihtoehtoa kuin olla epävarma.Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Kaisa KotakorpiVATT; Turun yliopistoSamaa mieltäVaikutukset toteutuksesta riippuen todennäköisesti pieniä.Profiili ja vastaukset
Markku KotilainenElinkeinoelämän tutkimuslaitos - EtlaSamaa mieltä8Matalapalkkatukea on kuitenkin käytettävä järkevästi ja rajatusti.Profiili ja vastaukset
Klaus Kulttihelsingin yliopistoEpävarma10Profiili ja vastaukset
Timo KuosmanenAalto yliopiston kauppakorkeakouluSamaa mieltä9Profiili ja vastaukset
Tomi KyyräValtion taloudellinen tutkimuskeskusSamaa mieltä8Profiili ja vastaukset
Marita LaukkanenValtion taloudellinen tutkimuskeskusEi mielipidettä9Profiili ja vastaukset
Jani LuotoHelsingin yliopistoVahvasti eri mieltä8Profiili ja vastaukset
Mika MalirantaEtla / Jyväskylän yliopistoSamaa mieltä5Profiili ja vastaukset
Topi MiettinenSvenska HandelshögskolanEri mieltä6Nykyisen kaltaisessa palkkatuessa on kokemukseni perusteella liian paljon portaisuutta: diskreettejä määräaikoja ja palkkakattoja, jotka johtavat kannustinongelmiin, kun päätetään halutaanko palkkatuella oleva henkilö palkata pysyvään työsuhteeseen. Palkkaa tulisi voida nostaa sitä mukaa, kun työn tekijä ja työn antaja oppivat yhteistyönsä arvosta enemmän ja enemmän, Tuki ei tietysti saa myöskään päättyä kuin seinään vain sen tulisi vähitellen vähetä. Palkkatukea järkeistämällä ja vaihtoehtoisia malleja kokeilemalla (perustulon tapaan) olisi saavutettavissa huomattavasti parempia tuloksia.Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Hennamari MikkolaSamaa mieltäProfiili ja vastaukset
Pauli MurtoAalto-yliopistoEi vastannutProfiili ja vastaukset
Niku MäättänenEtlaSamaa mieltä6Profiili ja vastaukset
Katariina Nilsson HakkalaAalto yliopisto/ ETLASamaa mieltäProfiili ja vastaukset
Elias OikarinenAalto-yliopistoSamaa mieltä6Profiili ja vastaukset
Tapio PalokangasHelsingin yliopistoSamaa mieltäPalkkatuen täytyy kuitenkin olla määräaikainen ja perustua työn oppimiseen. Profiili ja vastaukset
Tuomas PekkarinenVATTSamaa mieltäProfiili ja vastaukset
Hannu PiekkolaVaasan yliopistoSamaa mieltä8Tietenkin tama on osin vaihtoehto negatiiviselle tuloverolle. Jossain tapauksissa matalapalkkatuki on halpa keino ylläpitää työllisyyttä.Profiili ja vastaukset
Jukka PirttiläHelsingin yliopistoSamaa mieltä4Työn verokiila vaikuttaa jonkin verran, vaikkakaan ei ratkaisevan paljon työllisyyteen. Työnantajien matalapalkkatuki ei ole tiettävästi toiminut, mutta nyt näytettiin kysyvän työntekijälle menevää (EITC?)Profiili ja vastaukset
Matti PohjolaAalto-yliopisto kauppakorkeakouluSamaa mieltä8Profiili ja vastaukset
Petri RouvinenETLA, Elinkeinoelämän tutkimuslaitosSamaa mieltä8Työ on edelleen pääasiallinen tapa integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan ja nauttia arvostusta muiden silmissä. Niinpä työn tekemisellä on itseisarvoista merkitystä ja siten erityisryhmien työllistymistä kannattaa tukea.Profiili ja vastaukset
Olli-Pekka RuuskanenPellervon taloustutkimusSamaa mieltä4Profiili ja vastaukset
Hannu SalonenTurun yliopistoEpävarma6Ehkä heikon osaamisen ja matalan tuottavuuden työntekijöiden kysyntä lisääntyisi. Heikentäisikö se samalla korkean osaamisen ja tuottavuuden kilpailukykyä työmarkkinoilla?Profiili ja vastaukset
Rune StenbackaSvenska handelshögskolanSamaa mieltä6Profiili ja vastaukset
Olli TahvonenHelsingin yliopistoEi vastannutProfiili ja vastaukset
Juha TervalaHelsingin yliopistoEi mielipidettä5Profiili ja vastaukset
Marko TerviöAalto-yliopistoSamaa mieltä7Profiili ja vastaukset
Roope UusitaloHelsingin yliopistoSamaa mieltä8Nykyinen palkkatuki tai työmarkkinatuki työnantajalle toimii samaan tapaan. Profiili ja vastaukset
Jari VainiomäkiTampereen yliopistoEri mieltä9Vain hyvin rajatusti erityisryhmille kohdennettuna. Yleisemmin tukiin liittyy ongelmia. Voivat valua palkkoihin ja syrjäyttävät muita työntekijöitä.Profiili ja vastaukset
Hannu VartiainenHelsingin yliopistoSamaa mieltäProfiili ja vastaukset
Vesa VihriäläEtlaSamaa mieltä7Työnantajalle suuntautuva tuki on siinä mielessä hyvä tapa tukea matalan tuottavuuden henkilöiden työllistymistä, että se puree sekä kysyntä- että tarjontapuolen ongelmaan: (1) se alentaa työvoimakustannusta silloin kun työehtosopimus asettaa sille henkilön tuottavuuden nähden liian korkean tason ja (2) se sallii työnantajan maksaa kannattavuuden heikkenemättä korkeampaa palkkaa kuin muutoin ja siten parantaa työntekijän kannustinta ottaa työtä vastaan. Ongelma matalapalkkatuessa on, että sovellettuna kaikkiin matalapalkkaisin tehtäviin se tulee kalliiksi. Tästä on kokemusta Ranskasta, jossa laajasti sovelletun tuen työllisyysvaikutukset on sinänsä arvioitu varsin suuriksi. Tätä ongelmaa voi helpottaa kohdistamalla tuki valikoidusti uusiin työpaikkoihin määräaikaisena. Tällaiiseen ratkaisuun voi taas liittyä ns. pyöröovi-ilmiö. Näytä lisääNäytä vähemmänProfiili ja vastaukset
Jouko VilmunenTurun yliopisto/kauppakorkeakouluEri mieltä7Vaikutus on varmasti kiinni siitä, minkälaisessa tuki- ja tulonsiirtojärjestelmässä toimenpide toteutetaan.Profiili ja vastaukset
Sami VähämaaVaasan yliopistoEi mielipidettä5Profiili ja vastaukset
Juuso VälimäkiAalto yliopiston kauppakorkeakouluSamaa mieltä8On helppo tapa, mutta ei kuitenkaan mielestäni suositeltavaProfiili ja vastaukset
Eva ÖsterbackaÅbo AkademiEri mieltä7Profiili ja vastaukset